Snoobi Akatemia täyttää ensi viikolla kahdeksan kuukautta. Snoobin ensiaskeleet sisältömarkkinoinnin saralla ovat olleet opettavaisia monilla tavoin.
Koska sisältömarkkinointi ei ole Suomessa vielä ihan peruskauraa, ajattelin paljastaa kolme huomiota, jotka olemme oppineet kantapään kautta.
Tämä kirjoitus on yksi hankalimmista tämän blogin historiassa, sillä omien epäonnistumisten ruotiminen on aina hieman tuskaista. Uskon kuitenkin, että näistä huomioista on hyötyä muille sisältömarkkinoinnin aloittamista harkitseville tai sisältömarkkinointia jo tekeville yrityksille.
Kuten Snoobi Akatemiastakin huomaa, kantapään kautta oppiminen ja epäonnistuminen on vain tervettä, ja johtaa parempaan lopputulokseen. Pidemmittä puheitta, kolme tärkeää opetusta sisältömarkkinointitaipaleemme varrelta:
1. Tuota sisältöä monipuolisesti
Sisältömarkkinointi ei tarkoita vain sitä, että päivitetään blogia kerran (tai edes kaksi) viikossa. Koska nykyaikana ihmiset kuluttavat sisältöä usealla eri tavalla, sitä on suotavaa myös tarjota eri kanavissa.
Kirjallinen sisältö (blogi, oppaat, white paperit, referenssit), kuvat (valokuvat, infografiikat), audio (podcastit, haastattelut), video (referenssit, esitykset, markkinointivideot) ja erilaiset tapahtumat palvelevat eri yleisöä eri tilanteissa, ja vaativat myös erilaiset lähestymistavat.
Mitä monipuolisempaa sisältöä tuotat, sitä laajemman kohdeyleisön tavoitat.
Opetus: Mieti, minkälaisessa muodossa kohdeyleisösi kuluttaa sisältöä, ja tarjoa sitä heille monipuolisesti.
2. Varaa tarpeeksi resursseja
Sisältömarkkinointi vaatii aikaa ja resursseja. Tavoitteiden määrittäminen, konseptin tuotteistus, toimituksellisen linjan valinta ja valvonta sekä itse sisällön ideointi, tuottaminen ja viimeistely vaativat paljon niin osaamisen kuin henkilötyötuntienkin puolesta.
Ei pidä unohtaa myöskään sisällön julkaisun jälkeistä seurantaa ja sosiaalisen median hyödyntämistä. Jos kommentteihin ei vastata tai palautetta kuunnella, on mahdotonta kehittää sisältömarkkinointia pitkäjänteisesti yleisöä paremmin palvelevaksi.
Alkuun pääsee myös vähäisillä resursseilla tai järjestelemällä olemassa olevia resursseja uudelleen, mutta tällöin kannattaa mitoittaa myös tuotosten odotusarvot (niin määrän kuin laadunkin puolesta) resurssien mukaan.
Sisällöntuotantoon kannattaa valjastaa koko organisaatio – vähintään ideoinnin tasolla. Tämä voi vaatia aluksi (henkilöistä riippuen) maanittelua, uhkailua tai lahjontaa, mutta kun pyörät saa pyörimään, on ideatuotantokin monipuolisempaa.
Kannattaa muistaa myös, että on parempi tuottaa laadukasta sisältöä harvakseltaan kuin päivittää blogia väkisin päivittäin.
Opetus: vastuuta ja valtuuta joku tuottamaan sisältöä tai valvomaan sen tuotantoa. Anna hänelle käyttöön tarpeeksi resursseja sisällön laadun ja määrän takaamiseksi. Muista myös julkaisun jälkeinen seuranta.
3. Älä tuota sisältöä vain sisällön takia
Kaikella sisällöllä pitää olla tarkoitus. Blogimme alkuvaiheessa sisältöä tuotettiin lähinnä sen mukaan, mitä mieleen juolahti.
Tämä näkyy myös blogikirjoitusten otsikoissa ja niiden suhtautumisessa kirjoitusten sisältöön (olisitko arvannut, että kirjoitus nimeltä ”Hyödynnä epäonnistumisesi” kertoo 404-sivuista?).
Sittemmin olemme huomanneet, että mitä selkeämmin eri tyyppisen sisällön tarkoitus on määritelty, sitä helpompaa sisältöä on myös tuottaa.
Kun sisällön fokus ja kärki kiteytyvät jo tuotannon alkuvaiheessa, on sisällön rakenteen muodostaminen ja viimeistely paljon nopeampaa ja tehokkaampaa.
Kaiken hyvän lisäksi tavoitteellinen sisältö on lukijalle tai katsojallekin mielenkiintoisempaa kuin mitäänsanomaton diibadaaba.
Opetus: Mieti, mitä haluaisit kohdeyleisösi miettivän sisältösi kuluttamisen jälkeen. Tuota sisältöä vastaamaan sinun kannaltasi sopivia kohdeyleisön tarpeita.
P.S. Sisältömarkkinoinnin saralla pääsee alkuun lataamalla Snoobin sisältömarkkinointioppaan. Snoobilta saa tarvittaessa myös sparrausapua sisältöstrategian luomiseen. Ota yhteyttä ja kysy lisää.